Aurinko laskee ja parveni on lentämässä viimeistä lentoaan.
Havaitsen salaperäistä valoa, joka kiinnittää huomioni
niin että jään jälkeen muista.
Mutta se ei haittaa.
Tuo outo valo kiehtoo
ja vetää minua puoleensa,
keltavihreä hohto kivikossa.
Lennän valon luo ja kiertelen sitä ympäri
välillä laskeutuen viereiselle kivelle ihmettelemään
lumoutuneena.
Mitään tällaista en ole koskaan kokenut,
ruumiini tärisee tuntosarvista väliruumiin kautta siivenkärkiin asti!
Mikä on tuo ihmeellinen valo,
sammumaton kylmä kipinä,
joka liikkuu hitaasti ja tasaisesti
kivien erämaassa?
Päättelen, että sen täytyy olla... Jumala!
Copyright © Kake Puhuu